Sevillasta jatkoimme siis bussilla Algarven rannikkoa pitkin Faron kautta Lissaboniin. Barcelonan ja Sevillan loiston jälkeen koimme jälleen pienoisen kulttuurishokin, bussin viedessä meitä pienestä portugalilaiskylästä toiseen, vielä pienempään. Bussi puikkelehti kapeilla kujilla, joiden reunoilla kylän nuoret miehet olivat istumassa iltaa aivan kuin kotona Suomessa. Ainoana poikkeuksena oli, että näiltä puuttui tuolit ja pöydät, ja tilaa oli hädin tuskin seistä talon ja bussin välissä.
Farosta matkasimme kolme tuntia Lissaboniin mukavasti langattomalla nettiyhteydellä varustetussa bussissa. Seurueemme korkean paikan kammoinen osapuoli oli tyytyväinen myöhäisestä saapumisajankohdasta, koska silloin Lissabonin massiivisen korkealta sillalta ei kuulemma ollut aivan niin pelottava näky alas mereen. Perillä kaupungissa tunsimme sen verran vahvaa matkaväsymystä, että päädyimme mielestämme helpoimpaan ratkaisuun; taksikyyti hotellille Cascaisiin. Varmistimme vielä taksikuskilta että hän tietää Cascaisin kadut, ennenkuin painoimme pään taksin takapenkin niskatukeen.
Muutaman minuutin päästä matkasimme nopeusmittarin mukaan 150km tuntinopeutta pitkin Lissabonin moottoritietä. Pidimme penkistä kiinni kun taksimme ohitteli tiellä matelevia autoja ja rukoilimme henkemme edestä. Painajainen ei kuitenkaan ollut vielä tarpeeksi paha, sillä Cascaisiin saapuessamme, selvisi että kuljettajallamme oli yhtä vankka tuntemus tästä kylästä kuin meilläkin. Jouduin kaivamaan puhelimeni taskusta ja opastamaan kuskin perille kallista datayhteyttä käyttäen. Ilman puhelintani en usko että olisimme päässeet ikinä perille!
Onneksi loma Cascaisissa sujui ilman vastoinkäymisiä. Yksikään keskustan ravintoloista ei pettänyt, vaan joka kerta pöytään kannettiin toinen toistaan maistuvampia herkkuja. Rannat olivat hiukan roskaisia ja vesi kylmää, mutta tiesimme jo etukäteen ettei huhtikuu ole täällä rantalomailun kannalta paras vuodenaika.
Kylän antimista nauttimisen ohessa kävimme myös Sintrassa, Unescon maailmanperintökohteessa. Penan palatsi oli huikea korkealta torneista avautuvine maisemineen. 49 euron perhelippu tuntui hiukan tyyriiltä, varsinkin kun tämä korkeanpaikan kammoinen osapuoli ei uskaltanut nousta ensimmäiseenkään torniin. Kaikki kohteet läpikäyvälle matkailijalle on onneksi tarjolla paljousalennuksia. Sintraan pääsee ehdottomasti mukavimmin bussilla, johon päivälippu maksoi 12 euroa ja sillä sai hyppiä kohteesta toiseen mielinmäärin. Merimaisemista nauttivan kannattaa valita bussi nro 403, joka kulkee vuorenrinteiden reunoilla huikeaa reittiä Euroopan läntisimmän kärjen, Capo da Rocan, kautta. Paikka on todella näkemisen arvoinen!
Cascaisin loman jälkeen paluu Lissaboniin hoitui 2,50 euron hintaisella paikallisjunalla. Jos olet matkalla Lissaboniin, tämä kannattaa pitää mielessä, sillä Cascais on helposti yhden päivän vierailun arvoinen paikka kenelle tahansa turistille. Itse Lissabon jäi meillä tällä kertaa parin tunnin kokemukseksi, mutta kapeat kivikadut ja viihtyisät Fado ravintolat näyttivät niin houkuttelevilta, että veikkaanpa että tämä ei ollut viimeinen kertamme Portugalin pääkaupungissa.