Lomalla Portugalin Cascaisissa

Sevillasta jatkoimme siis bussilla Algarven rannikkoa pitkin Faron kautta Lissaboniin. Barcelonan ja Sevillan loiston jälkeen koimme jälleen pienoisen kulttuurishokin, bussin viedessä meitä pienestä portugalilaiskylästä toiseen, vielä pienempään. Bussi puikkelehti kapeilla kujilla, joiden reunoilla kylän nuoret miehet olivat istumassa iltaa aivan kuin kotona Suomessa. Ainoana poikkeuksena oli, että näiltä puuttui tuolit ja pöydät, ja tilaa oli hädin tuskin seistä talon ja bussin välissä.

Farosta matkasimme kolme tuntia Lissaboniin mukavasti langattomalla nettiyhteydellä varustetussa bussissa. Seurueemme korkean paikan kammoinen osapuoli oli tyytyväinen myöhäisestä saapumisajankohdasta, koska silloin Lissabonin massiivisen korkealta sillalta ei kuulemma ollut aivan niin pelottava näky alas mereen. Perillä kaupungissa tunsimme sen verran vahvaa matkaväsymystä, että päädyimme mielestämme helpoimpaan ratkaisuun; taksikyyti hotellille Cascaisiin. Varmistimme vielä taksikuskilta että hän tietää Cascaisin kadut, ennenkuin painoimme pään taksin takapenkin niskatukeen.

Muutaman minuutin päästä matkasimme nopeusmittarin mukaan 150km tuntinopeutta pitkin Lissabonin moottoritietä. Pidimme penkistä kiinni kun taksimme ohitteli tiellä matelevia autoja ja rukoilimme henkemme edestä. Painajainen ei kuitenkaan ollut vielä tarpeeksi paha, sillä Cascaisiin saapuessamme, selvisi että kuljettajallamme oli yhtä vankka tuntemus tästä kylästä kuin meilläkin. Jouduin kaivamaan puhelimeni taskusta ja opastamaan kuskin perille kallista datayhteyttä käyttäen. Ilman puhelintani en usko että olisimme päässeet ikinä perille!

Onneksi loma Cascaisissa sujui ilman vastoinkäymisiä. Yksikään keskustan ravintoloista ei pettänyt, vaan joka kerta pöytään kannettiin toinen toistaan maistuvampia herkkuja. Rannat olivat hiukan roskaisia ja vesi kylmää, mutta tiesimme jo etukäteen ettei huhtikuu ole täällä rantalomailun kannalta paras vuodenaika.

Kylän antimista nauttimisen ohessa kävimme myös Sintrassa, Unescon maailmanperintökohteessa. Penan palatsi oli huikea korkealta torneista avautuvine maisemineen. 49 euron perhelippu tuntui hiukan tyyriiltä, varsinkin kun tämä korkeanpaikan kammoinen osapuoli ei uskaltanut nousta ensimmäiseenkään torniin. Kaikki kohteet läpikäyvälle matkailijalle on onneksi tarjolla paljousalennuksia. Sintraan pääsee ehdottomasti mukavimmin bussilla, johon päivälippu maksoi 12 euroa ja sillä sai hyppiä kohteesta toiseen mielinmäärin. Merimaisemista nauttivan kannattaa valita bussi nro 403, joka kulkee vuorenrinteiden reunoilla huikeaa reittiä Euroopan läntisimmän kärjen, Capo da Rocan, kautta. Paikka on todella näkemisen arvoinen!

Cascaisin loman jälkeen paluu Lissaboniin hoitui 2,50 euron hintaisella paikallisjunalla. Jos olet matkalla Lissaboniin, tämä kannattaa pitää mielessä, sillä Cascais on helposti yhden päivän vierailun arvoinen paikka kenelle tahansa turistille. Itse Lissabon jäi meillä tällä kertaa parin tunnin kokemukseksi, mutta kapeat kivikadut ja viihtyisät Fado ravintolat näyttivät niin houkuttelevilta, että veikkaanpa että tämä ei ollut viimeinen kertamme Portugalin pääkaupungissa.

Pääsiäismatkailua Espanjassa

Matkustaminen Espanjassa Pääsiäisen aikaan ei ole kannattavaa. Se tuli tänään kantapään kautta opittua. Barcelonaan pääseminen oli kohtuullisen helppoa, mutta jatkoyhteyksien hankinta oli tehty vähintäänkin haastavaksi. Perheelle annetusta lupauksesta olla Cascaisissa sunnuntai-iltana oli kuitenkin pidettävä kiinni.

Päätimme hankkia sunnuntain liput etukäteen, jotta voisimme rauhoittua lauantai-illan ajaksi nauttimaan Barcelonan antimista. Kävelimme Santsin asemalle hoitamaan homman, mutta saimme kuulla että tavoittelemamme juna oli täynnä. Onneksi tiskin takana oleva asiakaspalvelun ammattilainen ei ollut luovuttaja-tyyppiä. Hän kaivoi meille yhteydet Barcelonasta Huelvaan, jossa olisimme lyhyen matkan päässä Portugalin rajasta. Ainoa ongelma tässä oli se, että lippuja ei pysty Espanjassa ostamaan ennakkoon kuin isoimmilta juna-asemilta ja nähtävästi Sants, suuresta koostaan huolimatta, ei ollut riittävän iso.

Keskustasta löytyvä Estacio de Francia on suurin juna-asema mitä olen nähnyt. Päähalli on kuin suureen kirkkoon kävelisi; katto on kymmenien metrien korkeudessa ja leveyttä tilalla oli pienen ostoskeskuksen verran. Kaksi lipunmyyjää pienissä kopeissaan näyttivät lähinnä naurettavilta yrittäessään toimia tilan hallitsijoina. Tilan akustiikka oli huikea. Korkokengän kolahdus kaikui ikuisuuksia kivilattian ja katon välillä, eikä kuiskaukset jääneet keneltäkään kuulematta. Päätimme ostaa paikkaliput vain kahteen ensimmäiseen junaan ja antaa kohtalon päättää vietämmekö yllätyksellisen yön kuumassa Sevillassa.

Illalla, väsytettyämme jalkamme La Ramblan kivilaatoilla, palasimme hotellille miettimään miten matkan loppu hoidettaisiin. Raiteet olivat auttamatta tukossa, joten meidän oli mietittävä alternatiivisia transportaatiometodeja. Yksi kikka olisi mennä Madridista Badajoziin, Espanjan länsireunalle, josta otettaisiin taksi rajan toiselle puolelle Elvasiin. Ikävä kyllä tämä kikka ei enää pelitä, sillä Elvasista Lissaboniin ei enää kulje junia, ainakaan mikäli uskomme interreilaajan raamattua, Rail Planneria.

Ainoa vaihtoehtomme oli turvautua bussikyyteihin, mikä varsinkin Portugalissa näyttää olevan suosittua. Ainakin mikäli sitä vertaa raideliikenteeseen. Emmekä oikeastaan yllättyneet kun meille selvisi ettei lippuja voinut varata etukäteen. Olimme siis pakotettuja elämään epätietoisuudessa Sevillaan asti.

Saavuttuamme Sevillaan, meillä oli puoli tuntia aikaa selviytyä Santa-Justan juna-asemalta toiselle puolelle kaupunkia Plaza de Armasin bussiasemalle. Ei muuta kuin taksi alle ja köyhän miehen Amazing Race käyntiin. Varttia myöhemmin seisomme lippujonon päässä ja katsomme kuinka myyjä pudistelee päätään tiskillä asioiville paikallisille. Teimmekö todellakin turhan taksimatkan ja onko meillä nyt edessä hotellin etsintä. Päästyämme kassalle epätoivomme helpottaa hetkeksi kun pään pudistelu loppuu. Paikkoja on!

Luottokorttia tyrkyttäessäni pään pudistelu kuitenkin käynnistyy uudelleen. Mitä? Eikö täällä voi maksaa kortilla?!? Onneksi lähin pankkiautomaatti on vain parinkymmenen metrin päässä, joten laitan pika-aiturin vaihteen päälle ja hypin edessä lojuvien matkalaukkujen yli, hoidan käteisen kukkaroon ja aidon saman matkan takaisin. Rahat vaihtuvat nopeasti matkalippuihin, eikä kuitteja juuri ehditä kysellä kun juoksemme pitkin käytäviä kohti tuskaisen pitkän matkan päässä siintävää laituria numero 12.

Ranskasta Espanjaan

Lyonista meidät saateltiin emäntämme toimesta kohti juna-asemaa ja Barcelonaa. Matkalla vaihdoimme junaa pienehkössä kaupungissa, Montpellierissä, joka oli hyvin miellyttävä kokemus. Autoja ei näkynyt juuri lainkaan, vaan julkinen liikenne näytteli suurta ja värikästä osaa katukuvassa. Pitkät laatoitetut kävelykadut oli täynnä ihmisiä ja aurinko helli matkalaisia. Ranska jäi taakse erittäin positiivisten muistojen kanssa.

Ensimmäiset kokemukset Espanjasta saimme Port-Bou:n asemalta, jossa maksaminen kortilla oli osoittautua mahdottomaksi. Jouduin menemään tiskin taakse lähes opastamaan henkilökuntaa miten homma tapahtuu. Hinnat olivat kuitenkin sen verran edulliset, että en jäänyt pyytämään oppitunnista palkkaa.

Saapuessamme Barcelonaan, aloimme jo kymmeniä kilometrejä ennen määränpäätä hahmottamaan kuinka suuresta kaupungista todella on kysymys. Junalla matkustettaessa reitti kulkee julkisivun takapuolella, jolloin ympäristöstä saa melko koruttoman kuvan. Roskaiset slummit, peltikattoiset hökkelikylät, vanhoista kerrostaloista rapisevat rappaukset ja ulkoseiniin kiinnitetyt pyykkinarut puhki kuluneine vaatteineen kertovat missä oloissa heikompi osa Barcelonaa elää. Santsin asemalle saavuttuamme kuva hiukan kiillottui, vaikka rakennukset olivat ulkoa katsottuna edelleen betonimöhkäleitä.

Hotellin hommaaminen onnistui kätevästi aseman McDonaldsin seinään nojaamalla ja heidän langatonta WiFiä lainaamalla. Hotels.com auttoi ja saimme parin sadan metrin päästä Exposta, neljän tähden hotellista, edullisen huoneen pariksi yöksi. Mainitsemisen arvoista oli myös hotellin tarjoama runsas aamiainen, jolla mahan sai täytettyä pitkälle iltapäivään asti. Asuminen näin lähellä asemaa oli näppärää perjantai-illan saapumisen ja sunnuntai-aamun lähdön kannalta, eikä muutaman kilometrin välimatka keskustaan tuntunut missään erittäin toimivan metroverkon ansiosta. About kympin hintaisella T-10 kortilla sai tehdä kymmenen reissua, jotka riittivät mainiosti viikonlopun ajaksi.

Lauantain aikana kävimme läpi tunnetuimmat kohteet, kirkot ja kävelykadut. La Ramblan keskeltä löytyi hyvä ruokakauppa, josta sai myös lämmintä takeaway ruokaa, jos ei halua tarttua kävelykadun sisäänheittäjien tarjouksiin. Gaudin kirkon, Sagrada Familian, ympärillä kiertävä satojen metrien jono piti meidät poissa sisätiloista, eikä 25e hinta muutenkaan olisi kiinnostanut.

Barcelonasta todella löytyy jokaiselle jotakin; ostoskatuja, nähtävyyksiä, rantaelämää, korkeakulttuuria, ruokaa, juomaa ja yöelämää. Yhden vuorokauden aikana kaupungista saa paljon ajatuksia, mutta syväluotaavaa analyysia varten täytyy tehdä toinen reissu tulevaisuudessa…

Lyon, Lyon, Lyon!

Tähänastisen reissun parhaimmat kiksit saatiin lyömättömästi Ranskan Lyonista. Ja tämä tapahtui monella tasolla.
Ensinnäkin kaupunki itse iski sydämeen kauneudellaan, lämmöllään ja monimuotoisuudellaan. Kaksi jokea Rhone ja Soane erottaa upean kukkulan kantakaupungista. Kukkulan laella pääsee tutustumaan henkeäsalpaavaan puutarhaan ja mm. Notre Damen basilikaan, jokien varsilla hedelmä- ja vihanneskauppiaat tarjosivat parastaan sekä lukuisilla terasseilla kylvettiin auringossa +23! Pakolliset ostos- ja ravintolakadut tietysti luovat omaa tunnelmaansa.

Ihmisten auttavaisuus oli aivan ihanaa. Niin tarjoilijat kuin taksikuskitkin tekivät kaikkensa jotta onnistuisimme omissa suunnitelmissamme. Minulle jopa perattiin hieno kallis kala, kun en voinut sitä silmiin katsoa, enkä sitä teurastaa! Mahtavaa oli yhteinen huumorintaju ja saimme yhdessä kunnon naurut kun kiitin tarjoilijaa ’Merci Papa!’

Mutta pisteenä iin päälle oli kokemuksemme sohvasurffaamisesta. Olimme yötä Lyonin kantakaupungissa yh- äidin, ja hänen 8- vuotiaan tyttärensä sekä maksasyöpätutkijaksi opiskelevan Egyptiläisen sohvaajan luona. Se lämpö, avoimuus, todellinen halu oppia uutta ja ymmärtää erilaisuutta sai häkeltymään! Perheen tyttö antoi meille kotiinvietäväksi omille lapsillemme ranskankieliset satukirjat, tervehdysten kera. Vähästään jakoivat, tärkeimpänä yhdessä oleminen ja maailmankuvan avartaminen!

Sydän jäi hetkeksi Lyoniin. Suosittelemme täydestä..kaikesta paikallisten luona majoittumista ja Lyonia matkakohteena!

Palvelukulttuurista

Harmi kun Suomessa ei anneta tippiä. Meillä varmaan uskotaan että ilmankin pärjätään, mutta kyllähän siinä asiakas kärsii kun asiakaspalveluammatissa olevalla henkilöllä palkka juoksee hymyilemättäkin. Mistään ylimääräisestä efortista puhumattakaan. Itse tykkään olla kohtelias ja auttaa kun tilanne siihen tarjoutuu, mutta koska itse ei ole tottunut saamaan erityisen hyvää palvelua, on se aina yllätys kun näin tapahtuu.

Saapuessamme Geneveen huomasin erään pariskunnan toisen miehen jättäneen Giorgio Armanin laukkunsa vaunun penkille. Tiedän kuinka ikävältä tuntuu hukata passi, lompakko ja matkustusasiakirjat, joten uskalsin puuttua tilanteeseen. Koko vaunu reagoi tilanteeseen ja vaikka minä en ymmärrä Ranskaa eikä he ymmärtäneet Englantia, oli kiitollisuuden tunne käsinkosketeltavissa.

Illalla Lyonissa kävimme syömässä Le Cafe Francaisessa, josta löytyi kaksi harvinaisuutta; hyvää englantia puhuva tarjoilija ja ilmainen langaton internet. Ruoka oli erittäin hyvää, mutta vielä parempaa oli palvelu. Kerroimme tarjoilijalle, että meillä on kiire yöpaikkaamme, sillä isäntäperheemme lapsi oli menossa aikaisin nukkumaan. Ennen tätä meidän piti kuitenkin hakea matkatavarat juna-asemalta, mikä tarkoittaisi yhteensä lähes tunnin kävelymatkaa. Tarjoilija tilasi meille taksin, odotti ulkona taksin saapumista, selitti tilanteemme kuljettajalle ja toivotti meille hyvää matkaa. Parikymmentä minuuttia myöhemmin seisoimme lähellä Lyonin keskustaa, erään meille ennestään tuntemattoman kerrostaloasunnon edessä valmiina vastaanottamaan seuraavan palveluksen.

Aurinkopaneeleita ja kukkivia omenapuita

Seuraa vähän yhteiskunnallisempaa sisältöpostausta

Sateisen ja jopa myrskyisen skandinaavian jälkeen sielu laulaa nähdessään vihreät laaksot, taustalla kohoavat Alpit ja kirkkaan auringon!
Matka on sujunut miellyttävästi, kiitos ihanien asiakaspalvelijoiden, jotka joka paikassa ovat tarjonneet apuaan, mitä vain on keksitty ihmetellä. Saksalais-sveitsiläinen CNL, City Night Line, tarjosi ihan kohtuu hyvät unet (vaikka selkä nyt ei tässä iässä tykkää edes omasta patjasta).

Ja voi näiden aurinkopaneeleiden määrää. Lähes järjestään jokaisen pk-yrityksen, pienteollisuushallin katolla on paneelit. Tosin täällä tietysti tuo aurinkokin möllöttää eri tahtiin kuin meillä, sanoo moni. No, minusta suurimmat haasteet on asennepuolella, niin poliitikoiden kuin kuluttajienkin.

Toinen silmiinpistävä seikka on ollut – Tukholmasta asti – Reilun kaupan luomukahvien ja teen tarjonta. Isot ketjut ovat tehneet hyviä valintoja, esim Köpiksessä 7-Eleven on valinnut automaatteihinsa Reilun kaupan kahvin. 

Yksi tärkeä asia, jonka selkeästi huomaa (ja joka tuntuu minussa vahvasti) on känniörveltäjien puuttuminen katukuvasta, junista, ravintoloista, asemilta. Vaikka kodittomia näkee paljon, ovat he selvinpäin (tai eivät ainakaan alkoholin alaisia). Christianstadissa nähtiin kolme HCnarkkaria muuten meno oli turvallinen ja rento. Vielä mikään tällä reissulla kokemani asema ei ole saanut minua niin varuilleen kuin Hgin rautatieasema.

Ymmärrän että näen vain pienen otoksen eurooppaisten maiden kulttuurista mutta siitähän tässä on kysymys – jaan omia kokemuksiani, joihin jokainen peilaa omiansa.

Tehokasta matkustusta

City Night Line -yöjuna on saksalaisen insinöörin taidonnäyte. Pieni huone, varustettuna sohvalla ja pöydällä, muuttuu parilla mutterinpyöräytyksellä mukavaksi kerrossängyksi. Yöllä matkustaminen on tehokas tapa matkustaa. Aamulla Baselissa, silmien avautuessa, ikkunasta piirtyy taas uudet maisemat, uusi kieli ja kulttuuri.

Uutta oli myös valuutta. Geneven asemalla meinasi patonki ja salaatti jäädä ostamatta kun kortinlukulaite oli rikki, eikä meitä innostanut vaihtaa frangeja puolen tunnin stoppia varten. Onneksi kahvila hyväksyi eurot ja nälkä saatiin siirrettyä iltaan.

Vaikka Sveitsissä raiteet kulkevatkin laaksoissa vuorenrinteitä väistellen, ei tämä juurikaan hidasta junan vauhtia. Raiteita on kallisteltu reippaasti ja paikoin meno muistuttaa enemmän Särkänniemen vuoristorataa kuin nautinnollista kesäretkeä keskellä Alppien postikorttimaisemia. Toivottavasti tilanne on eri kun parin viikon päästä palaamme takaisin Bernina Expressin näköalareittiä pitkin.

Päätimme siirtää Sveitsiin tutustumisen muutenkin paluumatkalle, koska vaikka sitä olisi kuinka tehokas, ei pari tuntia riitä mitenkään Lyonin kokoiselle kaupungille. Nopeasti vain läpi alppimaan kohti Ranskaa, jos vielä ehtisi tutustumaan tähän Euroopan ruokapääkaupunkiin.

Pois Pohjoismaista

Aamusuihku saksalaisessa tunnelissa matkaavassa junassa on erikoinen kokemus. Olisin tietysti voinut laittaa valot päälle ennen suihkukaappiin astumista, mutta toisaalta pimeässä virtaava vesi, vilkkuvat valot ja horjahtelu saippuan liukastamalla lattialla on kokemus, joita tänne tultiin hakemaankin.

Matka Tukholmasta Kööpenhaminaan meni joutuisasti, vaikka erään kanssamatkustajan kuopus yrittikin rikkoa tärykalvoni. Vanhimman lapseni koliikki-ajat palasivat mieleen ja tuolloin oppimani taito suodattaa kyseinen äänitaajuus tuli taas hyötykäyttöön.

Köpiksessä satoi vettä, joten löysimme itsemme kirkoista. Mielenkiintoisin oli kirkko, joka ei halunnut olla kirkko, vaan kokeilevan taiteen lippulaiva. Penkit ja alttarit oli purettu ja korvattu valkokankailla, joille heijastettiin kantaaottavia kuvia ja videoita. Jätti hiukan sanattomaksi.

Ruokapaikan etsintä Kööpenhaminassa tuotti haasteita, mutta lopulta meille suositeltiin Modernia Amerikkalaista Dineria (MAD), joka ei kyllä pettänyt. Palvelu oli hyvää ja laadukas Angus-nauta jätti helposti taaksensa naapurin Kovan Rokin Kahvilan purilaiset. Jopa kotoisen American Dinerin valtaistuin heilahteli. Enää pitää ehtiä etelään lähtevään yöjunaan, josta olemme varanneet oman hytin matkalle Sveitsin Baseliin.

Aamu Tukholmassa

Reissu käynnistyi eilen illalla kotimaan koleasta keväästä. Laskeskeltiin, että matkaa Portugalin Cascaisiin on noin 5000km, joten istumista on luvassa vähintäänkin riittävästi. Junamatkan aikana tuli varmistettua ensimmäinen yösija, Lyonissa. Meidät ottaa vastaan ranskalainen yksinhuoltaja nainen, jolla on tällä hetkellä kylässä egyptiläinen nuorimies. Tarjolla on siis pienimuotoinen kulttuurishokki, mutta tämän matkan tarkoituksena on alusta asti ollutkin irtaantua rutiineista ja eksyä mukavuusalueelta.
Yön aikana aikavyöhykkeeltä toiselle matkustamisessa on yksi mielenkiintoinen haaste. Toki kellon siirtäminen on aina oma juttunsa, mutta nykyään kun kännykät tekevät sen automaattisesti, voi herätyskellon ajastaminen aiheuttaa harmaita hiuksia. Onneksi puhelimen voi laittaa lentokonemoodiin ja laskea herätyksen lähtömaan ajassa.
Stockholms Central Station on todella siisti paikka. Ihmisiä on paljon, mutta roskaa ja roskasakkia saa etsiä. Suomalaisena paikka tuntuu kotoisalta, vaikka kieli onkin vieras. Ihmiset ovat tutun näköisiä ja täällä on helppo tuntea olevansa vain yksi sadoista ruotsalaisista junamatkaajista. Ainakin siihen asti kun Ruotsin suomenkielisen radion toimittaja tulee pyytämään haastattelua Ruotsin talousasioista. Mistä ihmeestä se erotti meidät!? Noh, tulipahan puhuttua hetki politiikkaa. Mutta nyt junaan ja kohti Köpistä!

Muutoksia matkasuunnitelmaan

Joku viisas sanoi joskus että ei kannata jättää asioita viime tippaan. Veikkaan, että hänkin puhui omasta kokemuksesta. Toinen viisaus koskee Ranskaa. Ne taitavat vihata reilaajia, joille on junissa omat kiintiöpaikkansa, jotka ovat molemmat aina varattu. Kolmas viime päivien aikana opittu asia on olla yrittämättä kulkea läpi Katalonian silloin kun he viettävät pääsiäistä…

Vielä kuukausi sitten elimme utopiassa, jossa reilaaja ostaa passin ja saa sen avulla matkustaa niin paljon kuin haluaa. Teoriassa tämä onkin totta, mutta koskee vain tiettyjä maitojunia. Nykyään junat on niin hienoja, että niihin pitää ostaa paikkaliput ja likaisia interrailaajia massiivisten rinkkojensa kanssa ei päästetäkään ihan kaikille paikoille. No, ei siinä mitään. Kyllähän sitä voi lippuja ostella, jos niitä vain voisi ostaa jostain!

Suomalaiseen verkkopalveluun tottuneena sitä tuntee itsensä melko avuttomaksi kun pitäisi ostaa ranskankielisestä lippupalvelusta lippua Pariisiin tai sieltä pois. Onneksi Suomen Valtion Rautatiet astui apuun. Helsingistä löytyi erittäin avulias ja asiantunteva asiakaspalvelun ammattilainen. Hän jaksoi kuunnella epätoivoamme kahden tunnin mittaisen puhelun ajan, sekä auttaa meitä löytämään vaihtoehtoisia reittejä Keski-Euroopan halki. Lopulta jouduimme myöntämään, että Pariisi jää tällä reissulla haaveeksi. Ranskaan kyllä pääsisi jotenkin kikkailemalla, mutta pois he eivät päästä. Parempi siis kiertää Saksan kautta, jossa junailu on insinööritaidetta!

Menomatkan viimeistä etappia Espanjasta Portugaliin suunniteltaessa alkoi tuntua voimakkaasti siltä, että nämä kaksi maata eivät sittenkään ole rajanaapureita. Ainakaan raiteita ei maiden välillä kulje kuin Madridista Lissaboniin ja sen päällä juna kulkee kerran päivässä. Todennäköisyys paikan saamiseksi tähän junaan lähenee nollaa ja erityisesti pääsiäisen aikaan Kataloniassa on ihan turha haaveilla matkasta julkisilla kulkuvälineillä. Olemmekin jo varoittaneet isovanhempia, että arvioidusta saapumisajasta saatetaan joutua tinkimään…

 

Matkasuunnitelma kartalla